top of page

Musiikkityöpajat 13-19-vuotiaille käyntiin marraskuussa

Päivitetty: 18. lokak. 2022

Marraskuussa 2022 starttaa Särö-Soinnun musiikkityöpajojen sarja, jossa nuoret pääsevät soitin kerrallaan syventymään bändisoittoon, biisien luomisprosessiin sekä oppimaan esimerkiksi Dj-työskentelystä. Työpajat toteutuvat pääasiassa Roihupellossa Särön treenitiloissa, jossa nuorilla on kaikki soittimet käytettävissä. Treenikselle on myös mahdollista sopia harjoitteluaikoja työpajojen ulkopuolella ja tarvittaessa lainata soitinta kotiin harjoittelun tueksi. Särö-Soinnun työpajoihin osallistuminen ei edellytä minkäänlaisia aiempia soitto- tai musan tekemisen taitoja ja mukaan voi tulla missä vaiheessa tahansa.


Marraskuun työpajojen teemoja ovat mm. basso ja rummut / rytmi, akustinen kitara ja sähkökitara ja yhteensoitto. Marraskuun kokoontumiskerrat


Torstait 3.11. / 10.11. / 17.11. / 24.11.


Lisäksi osallistujilla on mahdollisuus erillisiin treeniaikoihin Särön treeniksellä. Ilmoittautuminen ja lisätiedot: nuoret@saromusiikki.fi

Mikä ihmeen Särö-Sointu? Särö-Sointu - Nuorten proggis on elokuussa 2022 käynnistynyt hanke, jonka tavoitteena tarjota 13-19-vuotiaille trans- ja cis-sukupuolisille tytöille ja naisille sekä muille trans- ja muunsukupuolisille nuorille matalan kynnyksen ohjattuja mahdollisuuksia musiikin tekoon. Samalla nuoria halutaan aktivoida mukaan Särön toimintaan.


Särö-Soinnun toimintaa on rahoitettu Helsingin kaupungin myöntämällä avustuksella.

Hankkeeseen on palkattu projektikoordinaattoriksi nuoriso-ohjaaja Jasmin Anglén, joka työskentelee yhdeksän kuukauden ajan nuorten toiminnan suunnittelun ja toteutuksen parissa. Jasminin tavoitat sähköpostilla nuoret@saromusiikki.fi Olennainen osa hanketta on alkuvaiheessa mukaanotettu nuorten työryhmä, jonka kanssa yhteistyössä suunniteltu ja toteutettu toiminta kohdentuu nuorilta nuorille. Särö-Sointu on löytänyt yhteistyökumppaneikseen mm. Helsingin Nuorisotakuutalon sekä Loiste-verkkonuorisotalon, joiden kanssa on sekä toteutettu että suunnitteilla työpajatoimintaa ja muuta yhteistyötä.




133 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comments


bottom of page